torstai 23. heinäkuuta 2015

Valoa tunnelin päässä

Aurinko palasi!! (päiväksi)... Silti niin ihanaa, kun pääsi ulkoilemaan hetkekai ilman kumppareita. Suuntana olikin heti landemaisemat. 



Paikallisella urheilukentällä piti käydä pullistelemassa. Harmikseni en löytänyt pituushyppypaikkaa, mutta ehkä ihan hyvä olisin varmaan päätynyt nenälleen hiekkaan.


Naapuri tallilla sai koirakuumeinen käydä paijailemassa koiria ja heppoja.


''Piff'' poni vallotti sydämen.


Tiistaina saimme nauttia rapukauden avajaisista.


Tammisaaressa ilma oli rapukekkereissä myrskyisä, mutta sisällä lämmin tunnelma. Knipan ravintola oli miellyttävä paikka, täytyy päästä uudestaan.

Pirteää loppuviikkoa!

torstai 16. heinäkuuta 2015

Escape room

Käytiin sunnuntaina kokeilemassa ystävän suosittelemaa ''escape roomia'' Korkeavuorenkadulla Helsingin keskustassa. Escape room on puolalaisen psykologin keksimä peli, jossa ratkotaan tehtäviä 2-6 hengen ryhmässä. Pelin alkaessa pelaajat lukitaan huoneeseen. Aikaa annetaan 60 minuuttia ja pikku vihjeiden avulla pääsee eteenpäin. Lopulta jos saa kaikki vihjeet ratkottua, niin pääsee ulos huoneesta. Oli kyllä todella hauskaa leikkiä pikku agenttia ja kaikki muu unohtui siksi aikaa. Kaksistaankin tosiaan voi osallistua, mutta mekin olimme 5 hengen voimilla liikkeellä, jolloin homma helpottuu. Eri huoneita on tarjolla 4, valitsimme ''Archipelagon'', jota järjestäjät suosittelivat hyväksi aloitukseksi. Muut huoneet ovat asteittain vaikeampia. Enempää en oikeastaan viitti paljastaa, ettei se pilaa kokemusta. Tämäkin oli hauska sadepäivän tekeminen, enää tarvii keksiä ohjelmaa vähän reilu 60 sadepäivälle :D


perjantai 10. heinäkuuta 2015

40% Done

Huh puh, se olisi sitten 40% suoritettuna. Ihan mieletön fiilis kun on vuoden tehnyt töitä koulun eteen melkein joka päivä 7-22 ja vihdoin se on ohi. Nyt naurattaa jo kun välillä juoksin koulusta kotiin, että kerkeisin lukemaan vähän enemmän, viimeisen kahden viikon aikana ei kerennyt edes urheilemaan ja vessan ja suihkun seinät täyttyivät ''post it'' muistilapuista. Vaikka moneen kertaan manasin lukemisen määrää ja muun muassa biokemian vaikeutta niin on se kuitenkin hienoa miten paljon on oppinut. Tuntuu hassulta kun enää ei tarvi lukea, ja koko ajan ei ole joko a. kiire tai b. huono omatunto ettei ole lukemassa.




Pikku hetken nyt levättyäni Suomessa tuntuu taas ihanan energiseltä. Kokkausta on ollut kiva taas harrastaa ja leipoa. Uusin villitykseni on vanhemmilta lainaamani mehukone. Aloitan joka aamun aina inkivääri-shotilla, siitä saa kivan potkun päivän alotukseen. 

                                                                           Inkiväärishotti


                                                             2-3cm pala inkivääriä kuorittuna   
                                                                        1 vihreä omena            


Säät on hieman raikkaamman oloiset , joten täytyy keksiä sadepäivien puuhaa. Sekään ei haittaa kun ei tarvi mennä uusimaan tenttejä syyskuussa vaan saa pitää kunnon 3 kuukauden loman koulusta.  

Pirteää viikonloppua!