lauantai 29. maaliskuuta 2014

Parasitologiaa ja matkoille muistettavaa

Nyt on blogitapaamiset hetkeksi kutistuneet viikonlopputerkkuihin kun tenttiviikot puskee taas päälle. Yllattävää kyllä näin pöpökammoiselle on kevätlukukaudella löytynyt yksi suosikkiaine yli muiden, parasitologia! Parasitologiassa tutkitaan kaiken maailman parasiittejä, loisia. Tälleen matkailua rakastavalle, on kyllä hyvä perehtyä aiheeseen. Ensimmäinen tuntikattaus oli mielenkiintoinen: malaria, lois madot ja mitä tauteja on austraalialaisilla prostituoiduilla. En ihan ymmärtänyt miten viimeinen aihe liittyi kokonaisuuteen, mutta tiedänpähän tahtomattani nyt senkin.

Malaria, yksi maailman suurimmista terveysongelmista. Vuosittain yli 500 miljoonaa ihmistä saa tartunnan, joista yli miljoona menehtyy. 50 vuoden ajan on yritetty kehittää rokotetta, siinä vielä onnistumatta. Malariaa levittäviltä hyttysiltä voi suojautua vaattein, mutta myös estolääkityksiä on saatavilla. Tutkin ylensä tarkkaan ennen matkalle lähtöä kuuluuko paikka riskialueeseen ja myös vuodenajoilla on merkitystä. Ylensä esim Thaimaaseen ranta- tai kaupunkilomalle ei tarvitse estolääkitystä, mutta jos aikoo tutustua paikalliseen pöpelikköön/viidakkoon on sitä syytä harkita. 

Suolistossa elävä lapamato


Inhottavien itikoitten lisäksi on hyvä kattoa mitä suuhunsa laittaa. Tietenkin on hyvä välttää aina raakaa lihaa matkoilla, mutta halkiomato pääsee ihmiseen ihon läpi vedestä. Yök...  Halkiomato on malarian jälkeen toiseksi suurin terveysongelma (tartuttaa n.200 miljoonaa ihmistä vuosittain, lähinnä Afrikka). Sitten vielä lisää kivaa, lapamadot! Näitä voi saada itseensä raa'asta kalasta, ja suolistossa ne voivat kasvaa jopa 20 metriä pitkiksi! Eli täytyy kattoa, mistä sushinsa ostaa :)

Echinococcus granulosus

En löytänyt yllä olevalle kystia aiheuttavalle öliölle suomenkielistä nimeä, mutta eräänlainen koirien lapamato kuitenkin kyseessä. Pääosin kystat muodostuvat ihmisellä maksaan, mutta myös muualle elimistöön mahdollista, kuten aivoihin. Että sellasta kivaa tänään, mukavia lomamatkoja vaan jatkossa :D Palaankin tästä taas tenttimateriaalien pariin, nauttikaa auringosta!!



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Sunday Funday, itse tehtyä jäätelöä ja porkkanapastaa

Yksi hieno asia koulussamme on se, että liikunta on pakollista ja siihen koulu tarjoaa paljon vaihtoehtoja. Eilen kokeilinkin tennistuntia. Se on ihan hauskaa, tai aina silloin kun osuu palloon. Olen osannut tennistä viimeksi 13-vuotiaana ihan ok. Viimeksi 5 vuotta sitten kun kokeilin uudestaan pelata opettaja sanoi, että olisi ehkä syytä harkita muita lajeja. Paljon harjoitusta on siis edessä.. Pääsin kuitenkin ulkona tenniskentällä huidellessa ilmaa vähän vilustumaan ja tänä aamuna heräsin inhottavaan pistelevään kurkku kipuun. Kylmän jäätelön syönti auttaa, kun se puuduttaa kivasti kurkkua.

Joten tuumasta toimeen. Kaupan jäätelöt sisältää usein paljon turhaa ylimääräistä sokeria sun muuta lisäainetta, miksei tehdä siis omaa.

Banaani-mansikka jäätelö

1 banaani
5 mansikkaa
vettä

Blenderiin banaani ja mansikat sekä hyvin vähän vettä. Vuoraa muotin sisäpinta banaani- ja mansikkasiivuilla. Kaada seos muottii ja aseta keskelle pikku lusikka. Laita pakkaseen 2-3 tunniksi.

En sattunut löytämään minkään laista muottia, joten piti kaivaa esiin joka naisen sisäinen ''keittiö-MacGyver''. Leikkasin 0,5l vesipullon pohjaosuuden irti.

banaani- ja mansikkasiivuilla vuorattu muotti

seos ja lusikka mukaan

 ja valmista jäätelöä nautittavaksi!

Tuli kyllä yllättävään hyvää ja raikasta, aatellen, että tässä on vaan 2 raaka-ainetta ja vettä. Tietenkin voi varioida marjojen/hedelmien suhteen ja jos tykkää oikein makeasta niin lisää veden sijaan mehua tai hunajaa blenderiin, mutta tässä reseptissä banaani makeutti tarpeeksi ainakin omaan makuuni. Tuli vaan ikävä kummityttöäni Mineaa, kun olisin halunnu jakaa tämän jätski hetken hänen kanssaan.

Vielä innostuneena viime kirjoituksen kommenteista ja vinkeistä piti vielä kokeilla porkkanapastaa.

Tästä tuli kanssa aika veikeä aterialisuke.

''Porkkanapasta''

 2 isoa porkkanaa
oliviiöljyä
sitruuna pippuria
suolaa
sitruunan mehua

Raasta porkkanasta kuorimaveitsellä pitkiä siivuja. Käytä pannulla pienen vesimäärän kanssa (jos haluaa vähän pehmeämpää versiota). Lisää mausteet. Nauti heti.

Nautiskelin kalan kanssa porkkanapastaa, joten siksi lisäsin sitruunahässäkät. Ilmankin niitä toimii varmasti, jos tekee samaan malliin kuin zucchinipastan esim jauhelihakastikkeen kaveriksi. Että kiitos vaan kommenteista ja vinkeistä :) Piti vielä kirjottaa jotain mitä koulussa on käyty läpi, mutta rakas ystäväni sanoi ''pliis älä laita niitä suolistojuttujas ruokakirjotusten kanssa samaan'' :D haha, selvä kirjotan sitten ens kerralla :)

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

''Kasviskeskiviikko''

Tänään lähti kokeiluun zucchini eli kesäkurpitsa pasta. Tekemiseen meni se 5 minuuttia ja maku todella hyvä.

Zucchini pasta:

kesäkurpitsa
valkosipulia
suolaa, pippuria
(halutessasi parmesan rouhetta ja oliiviöljyä)

1. Leikkaa kesäkurpitsa kahtia ja poista keskusta, raasta kesäkurpitsasta ohuita siivuja.
2. Paista pienessä määrässä öljyä muutamassa erässä pannulla valkosipulin kanssa pari minuuttia, niin että kesäkurpitsoista tulee kevyesti läpikuultavia.
3. Lisää suola, pippuria ja parmesan rouhetta.



Tekeminen oli kyllä yllättävän nopeaa ja helppoa. Salaa lisäsin tuohon jauhelihaa täytyy sanoa, että oli kyllä melkein parempaa kuin tavallisen pastan kanssa. Illallisella pitäydyin päivän teeman mukaisesti kuitenkin lihattomalla. Lohta pinaattimuhennoksella.


Pinaattimuhennos:

pinjansiemeniä
pinaattia
oliiviöljyä

Paahda pannulla pinjansiemeniä (halutessasi myös valkosipulia), lisää joukkoon pinaatit ja paista muutama minuutti.

Siinä vähän vaihtoehto lisukkeita, toivottavasti inspiroi kokeilemaan!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Luomukasvonaamio

Tänään leikin taas luomuhippiä ja kokeilin itse tehtyä kasvonaamiota. Luin, että sitruuna olisi hyvä iholle. Jos haluaa päästä eroon mustapäistä niin sitruunaa tulisi illalla hangata ongelma-alueelle ja aamulla pestä pois, täytyy kokeilla. Nyt kuitenkin päädyin vähän lievempään versioon:

Kasvonaamio:
banaani
kaurahiutaleita
sitruunan mehua
mantelimaitoa

Valmistus: Blenderissä tai haarukalla vain ainekset sekaisin ja 10-15min kasvoilla.

Nestettä kannattaa laittaa aika vähän, ettei käy niin kuin mulle, osa valu pitkin paitaa. Loppujen lopuksi tuloksena oli kuitenkin ihanan tuoksuinen (ja makuinen, pakko oli maistaa:) sekä virkistävä kasvonaamio, iho tuntui mukavan heleältä ja kirkkaalta tuon mössön pois pestyä.  

Mantelimaitoa olen käyttänyt nyt enemmänkin, kun maitotuotteita välttelen. Koulussakin yksi opettaja sanoi, ettei nykypäivän maito sovi ihmisen ravinnoksi. Jos suoraan lehmästä saa maidon niin se on ok. Mantelimaidossa on hyvin kalsiumia ja käytän sitä muun muassa smoothieissa. Sitä voi myös valmistaa itse laittamalla esim vajaan kourallisen manteleita ja vettä blenderiin, hetken pyörittelyn jälkeen tuloksena on valkoista mantelimaitoa. Ylijääneet mantelinpalat voi sihdata pois. Jos kaupan versioon päätyy valitsen ylensä jos on saatavilla makeuttamattoman luomuversion, koska mielestäni mantelimaito itsessään on jo tarpeeksi makea.

Täällä se vaan kevät jatkaa tuloaan. Torstaina oli jo 20 astetta päivällä, toki yöt ja aamut ovat vielä kylmiä. Nyt viikonloppuna näyttäisi jäävän 10 asteeseen. Osassa Suomesta saatiin ilmeisesti ''nauttia'' vielä lumesta, mutta kyllä se kevät sieltä vielä joku päivä tulee. Joka vuosi on tullut!



torstai 13. maaliskuuta 2014

Kuinka opastaa helikopteri laskeutumaan ja ensiapuohjeita

Koulussa opittua: Tänään koulussa oli "disaster medicine", eli opitaan jonkun suuronnettomuuden sattuessa toimintamalleja. Ainakin uutena tuli minulle se, että jos apuun on tulossa helikopteri ja sille täytyy löytää laskeutumispaikka. Niin paikan löytäessä kädet nostetaan ilmaan ja muodostetaan näin "Y" kirjain -> helikopteri tietää silloin, että voi laskeutua eteesi. Jos heiluttaa vaan yhdellä kädellä se tulkitaan, ettei kyseessä olevaan paikkaan voi laskeutua.

Kuva Thaimaasta pari vuotta sitten, tosin silloin en odottanut helikopterin laskeutuvan eteeni :)

Ensiapuohjeita käytiin myös läpi, ensimmäisenä aina pitää muistaa suojata itsensä/ estää lisäonnettomuudet. Jos on päässyt elvytys unohtamaan niin 30:2 (30 painallusta, 2 puhallusta) suhde ei ole koskaan väärin. Ammattilaiset voi lapsille ja nuorille tehdä puhallus-painelu-elvytystä 15:2 suhteella. Lapsille aloitetaan puhaltamalla suuhun, aikuisille painalluksilla. Pääasia kunhan edes tekee jotain. Kokonaisuudessaan jos haluaa lisätietoa googlettamallakin löytää käypähoito-ohjeista viimeisimmät ohjeet hätätilan varalle.

Jos epäilee, että potilas on shokissa sen voi tarkistaa painamalla kynttä niin, että kynsi muuttuu valkoiseksi. Jos punertava väri ei palaa 2 tai viimeistään 4 sekunnin päästä on syytä epäillä, että potilas on shokissa, koska silloin äärisverenkierto on vähentynyt ja se keskittyy vitaali elimiin (sydän,keuhkot,aivot).


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Working in east-Berlin, kodittomien Hamptonissa

Loppuviikosta oli hauska kuvauspäivä itä-Berliinissä. Viimeinen lokaatio oli kodittomien alue. Vaikka tavallaan ajatus kodittomista tuntuu kurjalta niin paikan päällä oli yllättävän leppoisa meininki. Vähän ehkä aluksi pelottikin mennä sinne, mutta minulle kerrottiin etteivät he tee mitään, kaikki ovat tervetulleita. Tosin myös mainittiin, ettei ehkä ole soveliasta paukahtaa paikalle päästä varpaisiin Pradaan pukeutuneena. Paikan päällä sai ottaa kuvia, mutta asukkaat eivät niinkään välittäneet tulla kuvatuiksi.

Biitsi, jossa keväinen aurinko paistoi mukavasti kasvoja lämmittäen ja nojatuoleissa saattoi lepuutella jalkoja

Ei nyt ihan New Yorkin Hamptons, mutta hienot maisemat täältäkin

Oma pikku seisova beach baarikin löytyi.

Pääsisäänkäynti asuntoihin..

Vaikka asumisolot näyttää kurjalta niin minulle kerrottiin, että he valitsevat elää niin. Tämän alueen kodittomat eivät halua asuntoloihin, koska haluavat tuntea olevansa vapaita. Useimmat eivät myöskään halua edes ottaa avustusrahaa valtiolta. Mielenkiintoinen konsepti, mutta jotenkin ihmiset siellä vaikuttivat tyytyväisiltä ja iloisilta. Money doesn't bring happiness.

Paluumatkalla Puolaan katsoin vahingossa junat hassusti ja jäi yli tunti seuraavan junan vaihtoon, keskellä ei mitään pienessä Angermunden nimisessä paikassa. Kävin sitten pikku kävelylenkin ja löytyi ehkä maailman paras kebabravintola, että vinkkinä vaan jos satutte joskus Angermundeen eksymään ni käykää kebabilla :) se ei ole se eka rautatieaseman yhetydessä vaan se toinen. Onneks ei ollut kasvis-keskiviikko..

Before: Synkkä Angermunde ensi vilkaisulla...

After:...Ja kun antoi sille tilaisuuden

Haastan teidät huomenna tekemään jotain normaalista poikkeavaa, kokeile vaikka lihatonta päivää tai uutta harrastusta, mitä ikinä! Voi olla, että tulee positiivinen yllätys tai tieto siitä mitä et tee enää ikinä :)





keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Minijärkkäri

Hankin itselleni tuossa taannoin syntymäpäivälahjan, kai niin voi tehdä? :) Vanha kamerani oli rikki ja pääosin olen napsinut kännykällä kuvia. Mitäänhän en kameroista ymmärrä, mutta pyysin myyjältä minijärjestelmäkameraa tälläselle lomakuva räpsyttelijälle / lintubongaajalle. Minusta tuli lintubongari, koska parvekkeeni läheisyydessä on suuri puu, jossa linnut, lähinnä pulut istuvat ja tuijottelen ja kuvailen niitä aina lukemisen ohella.

 kuvat uudella Canon Eos Rebelillä

Okei ehkä pitäisi alkaa keksiä uusia harrastuksia, crazy bird woman :) Palatakseni kameraan, päädyin siis Canon Eos Rebel SL1 100D. On varmaan hyvä, jos osaa käyttää.. Ihan tarkkoja kuvia sillä kyllä saa vaikkei kaikkeja kikkoja osaakkaan. Kameraan saa lisänä ostaa muistikortin, jossa on wifi, langattomasti kuvien siirtoa varten. Itse en sitä hankkinut ainakaan vielä, koska esim 100 kuvan siirtoon menee kuulemma noin 20min, kun taas johdon kanssa 20s. Lisäksi wifi kuluttaa akkua nopeasti. Kameraan voi ostaa myös mitä vain Canon perheeseen kuuluvia putkia, ja mielestäni perusrunko on miellyttävän kevyt.

Canon Eos Rebel SL1 100D

Koulu etenee tällä hetkellä mielestäni turhan hitaasti, vaikka syyslukukausi oli äärimmäisen uuvuttava, niin mielummin silti valitsisin tehokkaan tahdin kuin peukaloiden pyörittelyn. Toki näin ensimmäisenä vuonna saan vielä jotain kursseja hyväksi luettua sairaanhoitajan tutkinnosta, mutta silti olen ajatellut selvittää josko näitä opintoja voisi suorittaa nopeutetusti. Ai miten niin malttamaton :) 

Samassa talossa asuu yksi neljännen vuoden opiskelija ja he pääsevät kirurgian jaksolla avustamaan leikkauksiin. Kyseinen tyttö oli poistanut eilen umpilisäkkeen! Aika mielenkiintosta. Lisäksi neljännen vuoden jälkeen saa toimia jo jonkin näkösissä tehtävissä sairaalassa takapäivystäjän avulla. Sitä odotellessa...

Suomessa taisi tulla vähän takatalvi, ei täälläkään enää yli10 asteen ole noussut, mutta siitä huolimatta kevättä kohden mennään, positiivista loppuviikkoa!! Ja ainii, iskä myöhästyneet nimipäivä onnittelut jos viesti ei tullut perille :)



lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kasvisruokaa

Olen yrittänyt pitää aina keskiviikkoisin lihattoman päivän, ''kasvis-keskiviikko'', mutta usein näin viikonloppuisinkin kun on aikaa teen mielellään myös kasvisruokaa. Lihassa on aika paljon karsinogeenejä, ja suolisto joutuu aika koville, varsinkin punaista lihaa sulattaessa. Tässä on pari tämän hetken suosikkiani, kylmä- ja lämminversio.

Lämmin halloum-quinori

Quinoria
broccolia
halloum juustoa
2 kananmunaa

1. Keitä quinoria 2dl 15min
2. Keitä broccolia max 6min (voit laittaa loppuvaiheessa quinorin sekaan)
3. Paista pannulla halloumjuusto viipaleita
4. Heitä (tai ei tarvitse heittää :) mutta quinorin ollessa kuumaa lisää raa`at kananmunat joukkoon (kypsyvät quinorin kuumuudesta)
5. Lopuksi lisää paistetut halloumviipaleet, valmis!

Quinorin voi halutessaan korvata ihan tavallisella quinoalla tai riisillä. Quinorissa on yhdistettynä quinoaa ja riisiä sekä lisänä mm sesamin siemeniä. Quinoassa on hyvässä suhteessa proteiinia, lisään kuitenkin kananmunat tuomaan vielä proteiinia, mutta kananmuna myös sitoo kivasti ruuan. Tähän ruokaan ei tarvitse lisätä suolaakaan, koska halloum on suolaista.

Kylmä savulohi-vuohenjuustosalaatti

salaattia (itse käytän mielellään pinaattia tai rucolaa, mahdollisimman tummaa)
savulohta ja tai graavilohta
tomaattia
avocadoa
keitettyjä kananmunia
paahdettuja pinjansiemeniä
paistettua vuohenjuustoa, jonka päälle vähän hunajaa

Aurinkoista viikonlopun jatkoa! xxx