keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Hyvät rasvat

Sain loisto kysymyksen koskien rasvoja. On hyvä saada hyviä rasvoja jälleen kerran ruuasta, mielummin kuin pillerinä. Itse käytän päivittäin hamppuöljyä. Siinä on hyvässä suhteessa omega-3, omega-6 ja omega-9 rasvoja,(joita elimistö ei pysty itse tuottamaan->täytyy saada ravinnosta) sekä runsaasti E-vitamiinia. Sen on myös todettu auttavan tulehduksiin ja ihosairauksiin. Hamppuöljy maistui ensimmäisellä kerroilla melko mielenkiintoiselta, mutta makuun tottuu nopeasti ja nykyään minusta se on todella hyvää. Jos satun syömään leipää laitan siihen voin sijaan hamppuöljyä tai oliiviöljyä. Myös salaatteihin on kätevä lisätä sitä. Perheleipureilla muuten on hyvä vehnätön ja hiivaton ruisreikäleipä! Täällä kun on vaikea löytää hyvää leipää, olen tyytynyt riisikakkuihin.


Käytän myös paljon avocadoa, sitäkin voin sijaan leivällä. Joskus teen maailman helpointa guacamolea:

1-2 avocadoa
Vähän sitruunapippuria ja tai sitruunan mehua
1 tomaatti

Avocado haarukalla tai blenderissä muussiksi ja lisää sitruunapippuri/ sitruunan mehu ja kuutio tomaatti päälle, avot!



Kaiken maailman pähkinöistä ja siemenistä saa myös hyviä rasvoja. Paistamiseen on ylensä riittänyt minulla ainakin lihan oma rasva, joskus saatan lisätä hieman oikeaa voita, ei margariinia. Jos haluaa öljyllä paistaa on hyvä tutkia kyseisen öljyn kuumuden sietokyky. Jos kuumentaa yli tietyn pisteen voi niistä irrota haitallisia yhdisteitä. Esimerkiksi kylmäpuristetun oliiviöljyn maku ja aromiaineet tuhoutuu kuumentaessa. Jos on mahdollisuus valitsisin mielummin pannuksi valurautaisen teflonin sijaan. Aina askarruttaa jos teflon-pinnoitteesta irtoaa jotain haitallista ruokaan. Niin ja älkää unohtako syödä kalaa pari kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti