sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Berliini viikonloppu

Lähdin viikonlopuksi Suomesta tulleen ystäväni kanssa Berliiniin rentoutumaan ja kyllä teki hyvää.

Hotelli Sana, voin suositella

Tapas illallista

Club Felix 

Paikalliseen yöelämään tutusmista sen pienen hetken mitä kaikelta kävelyltä enää jaksoi. Jotkut yökerhot ovat kuulemma aamuun kello 11 auki, hyvä kun jaksan puoleen yöhön valvoa.

Tilasin "white wine", mutta sain "Mai tain", kielimuuri?

Nähtävyyksiä, Holokaustin muistomerkki

Brandenburgin portti

Berliinin juutalaismuseo

Holokausti tornin sisältä, kylmä hyytävä paikka, ainoa pieni luonnon valopilkku tulee katosta. Kauheaa ajatella mitä ihmiset ovat toisilleen tehneet. 

Fred Steinin kuvauksia

Puu, johon sai kirjoittaa toiveita

Minulta toive maailmalle ainakin erilaisuuden hyväksyminen nousi juutalaismuseosta mieleen ja 
mitä toivon maailmalta juuri tuolla sekunnilla :)

Lopuksi sushit liukuhihnalta nassuun ja iloisesti kotimatkalle...

...kunnes junaan hyppää poliisi ja kysyy kaikilta passia. En jotenkaan lähtiessä ajatellut, että vaihdan tuon vajaan parin tunnin junamatkalla myös maata. Ihan kuin olisi lähtenyt Helsingistä käymään esimerkiksi Turussa viikonlopuksi. Ajattelin etten ikinä pääse kotiin jos täytyy lähtee jonnekkin poliisiasemalle selvittämään asiaa. Onneksi poliisit uskoivat, että opiskelen Puolassa ja täysin ajattelemattomuuttani vaan en ottanut passia mukaan. He kertoivat, että sakon kuitenkin joutuvat antamaan, tosin hinta ei päätä huimannut, 15€! Olin niin ilonen, ja vielä ilosempi kun heillä ei ollut vaihtorahaa niin pääsin kokonaan pälkähästä. Aion kyllä suosia junaa jatkossakin Szczecin-Berliini välillä, vajaan parin tunnin matka menee nopeasti lueskellessa ja hintaakin vain 10€/suunta, kunhan muistaa ottaa passin mukaan..

Toivottavasti teilläkin oli mukava viikonloppu! Aurinkoista alkavaa viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Varmaan teki hyvää pieni tauko lukemisesta. Täällä kaikki ok.

    VastaaPoista
  2. Teki nyt on taas kiva palata arkeen, terkkuja :)

    VastaaPoista