perjantai 18. lokakuuta 2013

Ravinto

Että jaksaisi opiskella ja voida muutenkin hyvin, kiinnitän aika paljon huomiota ravintoon. Ruoka on ollut aina mielenkiintoinen aihe, mutta pari vuotta sitten sain ystävältäni ja ravintoteraupeutilta Vilmalta perusteellisen opastuksen terveelliseen ruokavalioon. Ja nyt syvennän näitä aiheita lääketieteen opinnoissa. Olen hirveän kiinnostunut tutkimaan tuoteselosteita, olisi ihana jos saisin ottaa Stokkalle tuolin ja vaan lueskella eri tuotesisältöjä. Mitä vähemmän tekstiä, sitä parempi. Jos en ymmärrä mitä tuote sisältää, jätän sen mielellään hyllyyn. Täällä on vähän vaikea lukea pakettien sisältöä kun kaikki on puolaksi.

Pyrin valmistamaan itse paljon ruokia, koska silloin tiedän mitä ne tarkalleen sisältävät, sekä myöskin sen mistä raaka-aineet ovat. Kylässä tai ravintolassa syön kuitenkin mitä tarjolla on, koska en ole allerginen millekkään ja mielestäni on hyvä altistaa kehoa välillä eri aineille. Periaatteessa pidän kaikesta paitsi maapähkinävoista. Jos on ideaali tilanne pyrin välttämään viljoja, etenkin vehnää. Vehnä on melko prosessoitua, ja itse ainakin huomaan, että se turvottaa kovin. Samoin kuin hiiva. 

Maitotuotteita olen myös vähentänyt, koska huomaan niiden vaikuttavan ihoon, samoin kun sokerin. Toki kalsiumin saanti on silloin taattava muutoin. Syön paljon broccolia ja pinaattia (kuumennettuna), joista kalsiumia saa. Purkista otan ainoastaan D-vitamiinia syksystä kevääseen. Olen huomannut itsellä, että se piristää ja olen sairastunut vähemmän flunssiin. Määristä ollaan montaa eri mieltä, mutta itse otan kyllä hieman perussuosituksen yli D-vitamiinia.










Usein valitsen mielummin kalaa kuin lihaa. Vaikka lihasta pidänkin. Tosin kalojakaan ei ole hyvä joka päivä nauttia, koska ne saattavat sisältää raskasmetalleja, kuten elohopeaa. Seleeni vähentää elohopean sitoutumista. Seleeni on muutenkin välttämätön hivenaine, mutta Suomen maaperässä sitä esiintyy vähän. Mielestäni erityisen hyvä seleenin lähde on parapähkinät, jo 2 parapähkinää päivässä takaa seleenin riittävän saannin.

Haluaisin tähän samaan yhteyteen vielä mainita lykopeenin, josta opimme tänään kemian tunnilla. Professori korosti sen monien muiden hyvien vaikutuksien ohella olevan tärkeä aine syövän ehkäsyyn. Suhtaudun aina vähän varauksella kaikkeen, mutta jos kyseessä olevasta aiheesta on tehty paljon yliopistotasoisia tutkimuksia, kuuntelen mielelläni. Hyvä lykopeenin lähde on tomaatti ja mielellään kuumenettu sellainen. Vaikka tuoreen tomatinkin päälle kaataisi kuumaa vettä, siitä irtoaisi vähän enemmän lykopeeniä. 



Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisen täytyy saada hiilihydraatteja, eihän muuten aivot voi toimia. En jaksa edes urheilla jos en saa hiilareita, toki mielellään laadukkaita sellaisia. Syön melko usein, noin 5-6 kertaa päivässä pieniä annoksia. Vanhemmat aina vitsailee kun olemme saanet syötyä, että kohta se on taas jääkaapilla :)

Mutta tiivistäen -ruoaksi: proteiini kala/liha/pavut/linssit
                                       Hiilarit tattaria/tummaa riisiä/quinoaa
                                        +kasvikset
                        -välipaloilla marjat/hedelmiä, pähkinöitä --> smoothiet

Ja kaikki tietenkin mahdollisuuksien mukaan luomua, sellaisista on pienet Pauliinat tehty :)

Piti kirjottaa lyhyesti ravinnosta, mutta tämä aihe aina leviää käsiin..

2 kommenttia:

  1. Hyvät on eväät - noilla luulis pärjäävän. Mun pitäis varmaan mun hiilareita vähän vaihtaa ja tutustuu pähkinöihin, hmmm ...

    t. Ripa

    VastaaPoista
  2. Joo hyvä Ripa! Kaiken maailman pähkinät/siemenet on hyviä! Quinoa voi maistuu aluks vähän hassulle mut jos sinne laittaa esim yrttejä sekaan se on tosi hyvää, siinä on aika hyvin proteiiniakin!

    VastaaPoista