perjantai 4. lokakuuta 2013

Back to work

Huh, Ensimmäinen viikko takana. Enää 5 vuotta ja 10kk. Välitenttejä on viikottain, niin ei pääse tylsyys iskemään. Eräs mielenkiintoinen aihe on fysiikka tai sen tulkitseminen. Vaikka englanti on minulla ihan sujuvaa, niin haastetta silti on, koska en ole koskaan opiskellut esim fysiikkaa tai kemiaa englanniksi. Asioiden sisäistämiseen menee tovi, mutta onneksi opettajatkaan eivät puhu täydellistä englantia, niin on ihan tarpeeksi hyvä kun menee vähän sinne päin ja asian ydin tulee esille.

Professori itse vertaa näitä taideteoksiin, hmmm

Ensimmäinen työtakki

Oli kiva saada ensimmäinen työasu. Tuntuu, että kyllä täältä vielä joku päivä oikeisiin töihin päästään. On kyllä ikävä jo työkavereitakin, toivottavasti jatkossakin saan tehdä töitä heidän kanssa. 

 
Anatomian tunnit alkoivat luiden tutkimisella

On hauska seurata opiskelutovereita, jotka ovat kaikki melkein suoraan lukiosta tulleita, yksi oppilas on 16-vuotias! Hän kysyi minulta "miksi tulit noin vanhana kouluun?" Eihän siinä voinut muuta ku revetä nauruun, se tuli niin aidosti. Mullahan on kuitenkin lukiosta melkein se 10 vuotta ja sairaanhoitajakoulustakin 7 vuotta.

On huvittavaa kun opiskelutoverit suorastaan pelkäävät anatomian tunteja, koska siellä opettaja poimii sattumanvaraisesti kysymyksiinsä vastaajia. Sehän on vaan oppitunti! Kunnes perjantaina tunnilla opettaja käveli kohdalleni ja iski luun käteen ( tai luun kurkkuun:) ja pyysi kuvailemaan kaikki sen osat. Tunsin kuinka puna nousi poskille ja vaikka hän olisi vain tiedustellut nimeäni, en olisi osannut vastata. Pää löi ihan tyhjää, 30 silmäparii tuijottaa ja kääntelin luuta kädessä, joka näytti ihan samalta mitä naapurin koira söi aamupalaksi.. Jotain sain vähän sönkötettyy ajatuksella "mitään en tiedä lehmästä, mutta tässä on mitä tiedän hevosesta" Jälkeenpäin naurattaa jo, mutta kyllä silti saattaa puntti tutista ennen seuraavaa tuntia.

Mikroskoopilla solujen tutkimista

Histologian eli kudosopin tunnilla saimme tutkia kudosnäytteitä. On aika ihmeellistä miten monta örkkiä yhdenkin solun sisällä työskentelee koko ajan, että voimme elää. 

Mukavaa alkavaa viikkoa!!

2 kommenttia:

  1. Voi ei, mä oisin ihan pihalla tollasten laskujen kanssa! Tsemii!

    VastaaPoista
  2. Kiitti :) tarpeeks kauan ku tankkaa ni kyl ne menee jokaisel päähän. Mä en lähde luokast ennen ku oon tajunnu :D Opettaja raukat ei pääse kotiin..

    VastaaPoista